Kuvanveistäjä eli plastinen sommittelu. Plastisessa sommittelussa tyypillisinä materiaaleina käytetään yleensä puuta, kipsiä, savea, graniittia, muovia, paperia ja nykyään paljon myös jätettä.
Kuvanveistolla on useita veistostyylejä: patsas, reliefi, monumentti sekä installaatio.
Työssä meidän täytyi tehdä oman parimme kanssa yhteinen työ käyttäen työssä savea. Työssä piti olla puoliabstarkia taidetta sekä myös esittävää taidetta. Tähän työhön täytyi valita jokin aihe pari ja meidän aiheenamme oli lempeä-vihainen.
Oli mukava tehdä parin kanssa yhteistyötä ja saada myös toisen ihmisen oma näkemys työhön.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Työ 3
Kolmas työ oli tehdä puusta taidetta käyttämällä eri muotoisia ja kokoisia puun kappaleita. Työssä piti olla eri muotoja ja sen piti olla melko vapaata.
Tein mielestäni työni melko nopeasti, koska aikaa jäi vähän, sillä en ollut tämän työn aloitustunnilla. Silti työstä tuli mielestäni hauska, vaikka "kokosin" sen nopeasti.
Työtä olisi voinut vielä maalata, mutta en ehtinyt niin pitkälle työssäni ja työ on hyvä sellaisenaan kuin sen nyt on.

Sommittelu; työ 2
Toisena työnä teimme sommittelutyön. Sommittelu tarkoittaa taidekuvan kokonaisrakennetta. Tässä työssä täytyi valita jokin sommittelun perustyypeistä: horisontaalinen,- vertikaalinen,-diagonaalinen,- kolmio ja ympyräsommitelma sekä kultainen leikkaus. Valitsin työhöni horisontaalisen sommittelun, mikä on vaakasuora ja rauhallinen.
Tässä työssä valittiin kuva, jonka ympärille maalasimme jatkoa mielikuvitusta käyttäen. Käytin työssä maalausta sekä puuvärejä ja myös hieman liituja.
Työhön oli riittävästi minusta aikaa ja työtä oli melko mukava tehdä, vaikka olisin voinut käyttää enemmän mielikuvitusta. Silti työstä tuli ihan hyvä olen siis melko tyytyväinen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)